Kennelpiirin säännöt

Helsingin Seudun Kennelpiiri ry:n säännöt

Yleisiä määräyksiä

1. Yhdistyksen nimi on Helsingin Seudun Kennelpiiri ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Kennelpiirin toiminta kattaa alueen, jonka muodostavat Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupungit.

Yhdistys voi käyttää sähköisessä ja muussa viestinnässään itsestään epävirallisesti lyhennystä HSKP.

2. Kennelpiiri on Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n (jäljempänä liitto) jäsenyhdistys, joka alueorganisaationa ja toimielimenä vastaa liiton edustuksesta omalla alueellaan. Liitto ohjaa ja valvoo kennelpiirin toimintaa.

Kennelpiirin tarkoitus ja toiminta

3. Kennelpiirin tarkoituksena on edistää alueellaan puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja käyttöä eläinsuojelulliset näkökohdat huomioiden sekä toimia alueensa kenneltoiminnan tunnetuksi tekemiseksi ja koiraharrastuksen laajentamiseksi ja tehostamiseksi, tavoitteena terve, käyttökelpoinen, hyväluonteinen ja yhteiskuntaan soveltuva koira.

Tarkoitustaan kennelpiiri toteuttaa johtamalla, kehittämällä ja seuraamalla kenneltoimintaa alueellaan näiden sääntöjen ja liiton valtuuston hyväksymän ohjesäännön mukaisesti sekä niillä valtuuksilla, jotka sille antavat liiton valtuusto ja hallitus

- pitämällä yhteyttä jäsenyhdistysten ja liiton välillä
- harjoittamalla tiedotus-, koulutus- ja valistustoimintaa
- ohjaamalla ja valvomalla alueensa koirankasvatus-, näyttely-, koe- ja kilpailutoimintaa
- järjestämällä näyttelyitä, kokeita ja kilpailuja
- edistämällä kenneltoiminnan järjestäytymistä
- lähentämällä jäsenyhdistyksiä ja eri rotujen harrastajia toisiinsa ja edistämällä niiden yhteistyötä, järjestämällä joko yksin tai yhteistoiminnassa niiden kanssa kokouksia, koulutusta sekä neuvottelu-, selostus- ja esitelmätilaisuuksia, lähettämällä niille tiedotuksia ja kennelaineistoa sekä harjoittamalla julkaisutoimintaa.

Toimintansa tukemiseksi kennelpiiri voi asianmukaisella luvalla järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä, perustaa rahastoja sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.

4. Kennelpiiri pitää yhteyttä paikallisiin kennelharrastusta sivuaviin järjestöihin 
sekä viranomaisiin ja tekee kennelpiirin toimintaa edistäviä aloitteita ja ehdotuksia.

Kennelpiriin on lähetettävä liitolle vuosittain liiton hallituksen antamien ohjeiden mukainen toimintailmoitus.

5. Kennelpiirin virallinen kieli on suomi.

Jäsenyys kennelpiirissä    

6. Kennelpiirin jäseninä voivat olla ne kenneltoimintaa harrastavat rekisteröidyt yhdistykset, jotka kennelpiirin hallitus hyväksyy jäseniksi ja joiden kotipaikkakunta on kennelpiirin alueella.

Kunniajäseneksi voi kennelpiirin vuosikokous hyväksyä vähintään ¾ äänten enemmistöllä henkilön, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt kennelpiirin tarkoitusperien toteuttamista.
Liiton rotujärjestöt eivät voi olla kennelpiirin jäseninä.

7. Kennelpiirin jäsenyhdistyksen on tehtävä vuosittain kennelpiirin hallituksen
määräämänä aikana kennelpiirille toimintailmoitus Kennelliiton Omakoiraan, josta ilmenee myös toimihenkilöt osoitteineen sekä yhdistyksen toimintavuoden viimeisen päivän jäsenmäärä. Kyseisen ajankohdan jäsenmäärän mukaan määräytyy jäsenyhdistyksen äänimäärä kennelpiirin kokouksessa.
    
8. Jäsenyhdistyksen tulee toiminnassaan noudattaa kennelpiirin hyväksymiä ohjeita 
ja määräyksiä.

Jäsenyhdistyksen sääntöjen tulee olla sopusoinnussa kennelpiirin sääntöjen ja tarkoitusperien kanssa.

9. Jos jäsenyhdistys haluaa erota kennelpiiristä, tehköön siitä lainmukaisen ilmoituksen. Hallitus erottaa jäsenyhdistyksen kennelpiiristä edellämainitun eroamisilmoituksen perusteella tai jos jäsenyhdistys on jättänyt maksamatta jäsenmaksunsa toimintakauden loppuun mennessä. Kummassakin tapauksessa eroaminen astuu voimaan toimintavuotta seuraavan vuoden alussa.

Mikäli kennelpiirin jäsenyhdistys hyväksytään hakemuksesta liiton rotujärjestöksi, niin kyseinen jäsenyhdistys erotetaan hallituksen päätöksellä kennelpiiristä ja jäsenyys kennelpiirissä lakkaa hallituksen erottamispäätöksen päivämäärällä.

10. Hallitus voi vähintään ¾ äänten enemmistöllä erottaa jäsenyhdistyksen kennelpiiristä, jos se tahallisesti rikkoo kennelpiirin sääntöjä, kieltäytyy noudattamasta hallituksen antamia sääntöihin perustuvia päätöksiä ja ohjeita tai muutoin toimii kennelpiirin tarkoitusperien vastaisesti taikka on rikkonut lakia tai hyvää tapaa vastaan.

Lievistä rikkomuksista hallitus voi antaa jäsenyhdistykselle huomautuksen.

11. Hallituksen erottamispäätöksestä erotettu voi valittaa kennelpiirin kokoukselle.
Valituskirjelmä on toimitettava 14 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta kennelpiirin hallituksen puheenjohtajalle. Lopulliseen erottamiseen vaaditaan tällöin kokouksessa ¾ enemmistö annetuista äänistä.

12. Jäsenyhdistyksellä, joka eroaa tai erotetaan kennelpiiristä, ei ole mitään oikeutta sen varoihin.

Taloudelliset asiat

13. Kennelpiirin tili- ja toimintakausi on kalenterivuosi.

14. Jäsenmaksu, jonka suuruuden vuosikokous määrää, on maksettava toukokuun loppuun mennessä tai vuosikokouksen erikseen määrittelemään aikaan mennessä. Jäsenmaksu voi olla porrastettu jäsenyhdistyksen henkilö-jäsenmäärän mukaan siten, että jäsenmaksu nousee kutakin jäsenyhdistyksen henkilöjäsenten lukumäärän alkavaa 20-lukua kohti, kuitenkin niin, että korkein jäsenmaksu saavutetaan jäsenmäärän ylittäessä sadan.

Jäsenmaksu kennelpiirille sisältää jäsenyhdistyksen jäsenmaksun myös liitolle.        

Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuudesta.

Hallitus ja kennelpiirin toimihenkilöt

15. Kennelpiirin hallinnosta vastaa hallitus ja kennelpiirin päätäntävaltaa käyttää kennelpiirin kokous.

16. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kaksitoista (12) jäsentä. Hallituksen jäsenet
valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan siten, että neljä (4) jäsentä on vuosittain erovuorossa. Puheenjohtajan toimikausi on vuosikokouksesta kaksi seuraavaa hallituksen toimikautta. Hallituksen puheenjohtajan, jäsenten ja luottamushenkilöiden on oltava liiton henkilöjäseniä. Hallitukseen tulisi mahdollisuuksien mukaan valita jäseniä niin, että kaikki rotu- ja harrastusryhmät ovat edustettuina. Vuosikokous valitsee puheenjohtajan ja uudet jäsenet erovuoroisten tilalle. Hallitus valitsee vuodeksi kerrallaan sihteerin ja rahastonhoitajan sekä keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus voi valita tarpeen vaatiessa myös muita toimihenkilöitä.

17. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kuusi (6) jäsentä on läsnä.

18. Kennelpiirin nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

19. Hallituksen tehtävänä on lakia, näitä sääntöjä ja kennelpiirin kokouksen tekemiä
päätöksiä ja antamia ohjeita noudattaen:

1. johtaa kennelpiirin toimintaa ja hoitaa sen taloutta ja omaisuutta
2. edustaa kennelpiiriä ja hoitaa sen asioita virastoissa ja tuomioistuimessa. Huolehtia kennelpiirin ja omien kokousten päätöksien toimeenpanosta.
3. valita 16.pykälässä mainitut: sihteeri, rahastonhoitaja ja muut tarpeelliset toimihenkilöt
4. valmistaa ja esittää kennelpiirin vuosikokoukselle edellisen vuoden toimintakertomus, tilit, toiminnantarkastajien lausunto, toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä muut vuosikokoukselle ja ylimääräiselle kokoukselle kuuluvat asiat
5. hyväksyä uudet jäsenyhdistykset 6 pykälän mukaisesti
6. päättää jäsenten erottamisesta ja huomautusten antamisesta
7. nimetä kennelpiirin toimihenkilöt sekä esittää liitolle alueellaan toimivat liiton toimihenkilöt
8. nimetä jaostot ja vahvistaa niiden puheenjohtajat ja niihin kulloinkin tarpeelliseksi katsottu määrä jäseniä
9. valita valitsijamiehet valtakunnallisten otteluiden valintakokeisiin
10. käsitellä jäsenyhdistyksiensä yksi (1) kuukausi ennen kennelpiirin kokousta saapuneet, kokoukselle esittämät asiat

Hallitus voi asettaa avukseen toimikuntia valmistelemaan tai hoitamaan niille annettuja asioita.

20. Hallitus kokoontuu puheenjohtajansa tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, joka toimitetaan jäsenille, mikäli mahdollista, viimeistään viikkoa ennen kokousta.
 
21. Kennelpiirin varsinainen kokous (vuosikokous) pidetään maaliskuun loppuun mennessä.

Kutsu kennelpiirin kokoukseen lähetetään jäsenyhdistyksille sähköpostilla ja mikäli sitä ei ole tiedossa, niin kirjeellä viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.

Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle silloin kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 jäsenistä sitä kirjallisesti on hallitukselta pyytänyt kokouksen tarkoituksen ilmoittaen. Hallitus on velvollinen kutsumaan ylimääräisen kokouksen koolle viimeistään kahden (2) kuukauden kuluttua em. pyynnön saatuaan.

22. Kennelpiirin kokouksessa on puhe- ja äänioikeus jäsenyhdistyksellä, joka on 
hyväksytty jäseneksi ennen edellisen toimintakauden loppua ja joka on tehnyt 7. pykälässä mainitun toimintailmoituksen Omakoirapalveluun. Edellisen toimintakauden jäsenmaksun laiminlyöneellä jäsenyhdistyksellä ei ole puhe- eikä äänioikeutta kokouksessa.

Kennelpiirin kokouksessa on jokaisella äänioikeutetulla jäsenyhdistyksellä yksi (1) ääni kutakin siihen kuuluvien henkilöjäsenten lukumäärän alkavaa 20-lukua kohti, kuitenkin korkeintaan viisi (5) ääntä.

Jäsenyhdistyksen päätäntävaltaa kokouksessa käyttää jäsenyhdistyksen valtuuttama edustaja tai edustajat, joiden lukumäärää kennelpiirin hallitus voi tarvittaessa rajoittaa. Kukin valtuutettu voi edustaa vain yhtä jäsenyhdistystä. Valtakirjat on esitettävä kokouksen tarkistettaviksi kokouskutsussa mainitulla tavalla. Kennelpiirin hallituksen jäsenillä ja muilla luottamus- ja toimihenkilöillä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Ulkopuolisten läsnäolo- ja mahdollisesta puheoikeudesta päättää kokous.

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin vaali
2. Valtakirjojen tarkastus sekä niiden haltijain käytettävänä olevan äänimäärän toteaminen
3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4. Kokoukselle laaditun esityslistan ja työjärjestyksen hyväksyminen
5. Ääntenlaskijoiden valitseminen
6. Kahden henkilön valitseminen tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan
7. Edellisen kauden toimintakertomus ja tilit, tilintarkastajien lausunto ja tilinpäätöksen vahvistaminen
8. Vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille kuluneelta toiminta- ja tilikaudelta
9. Hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden palkkioiden määrääminen kuluvalle toimintakaudelle
10. Jäsenmaksun määrääminen
11. Kuluvan kauden toimintasuunnitelma
12. Kuluvan kauden tulo- ja menoarvio
13. Hallituksen puheenjohtajan valinta joka toinen vuosi. Uusien jäsenten valitseminen hallituksen erovuoroisten ja siitä eronneiden jäsenten tilalle
14. Kahden toiminnantarkastajan ja heidän varamiestensä valitseminen
15. Liiton valtuustoehdokkaiden ja liiton yleiskokouksen edustajien nimeäminen
16. Muut kokouskutsussa mainitut asiat
17. Asiat, joita ei ole kokouskutsussa mainittu; niistä voidaan keskustella, jos kokous niin haluaa ja ottaa päätettäväksi, mikäli tästä on yksimielisyys, ei kuitenkaan asioista, joista on yhdistyslain 24. pykälän mukaan mainittava kokouskutsussa.

Asioiden ratkaisu kokouksissa

23. Kaikissa niissä asioissa, joista yhdistyslaissa ei toisin säädetä tai näissä säännöissä tosiin määrätä, noudatetaan kennelpiirin ja hallituksen kokouksissa seuraavaa menettelyä:

Yhdistyksen päätökseksi tulee asiakysymyksissä se mielipide, joka on saanut taakseen yli puolet annetuista äänistä. Vaaleissa tulevat valituiksi eniten ääniä saaneet.

Äänten mennessä tasan ratkaisee asiakysymyksissä kokouksen puheenjohtajan
kannattama mielipide ja vaaleissa arpa.

Sääntöjen muutokset ja kennelpiirin purkaminen

24. Näiden sääntöjen muutokseen vaaditaan kennelpiirin kokouksen päätös, joka on 
tehty vähintään 2/3 äänten enemmistöllä, ellei lain pakottavista säännöksistä muuta johdu. Muutosehdotuksista on tiedotettava jäsenyhdistyksille kirjeellä, joka on lähetettävä vähintään yhtä (1) kuukautta ennen kokousta.

25. Kennelpiirin purkamisesta on tehtävä päätös kahdessa vähintään kahden
kuukauden väliajoin pidettävässä kennelpiirin kokouksessa, joista toinen on vuosikokous. Purkamispäätös on tehtävä kummassakin kokouksessa vähintään ¾ äänten enemmistöllä.

26. Jos kennelpiiri puretaan tai lakkautetaan, tulevat jäljelle jääneet varat viimeisen
kennelpiirin kokouksen tekemän päätöksen mukaisesti, jota vähintään ¾ annetuista äänistä on kannattanut, jollekin kennelasiaa ajavalle Suomessa rekisteröidylle yhdistykselle, muulle oikeuskelpoiselle yhteisölle tai säätiölle.
      
27. Muutoin noudatettakoon yhdistyslain määräyksiä.